Lepopäivän kunniaksi nukuin pitkään ja velttoilin vähän päälle. Lomakylän isäntä heitti ystävällisesti minut autolla käymään lähikaupassa (etäisyys 10 km). Juttelimme matkalla niitä näitä. Kysäisin oliko hän kauan omistanut paikan, sain vastaukseksi vuodesta 1763. Koska kyseessä ei ole vampyyreista kertova matkakertomus, lienee paikalla tarkentaa, että paikka on siis kulkenut suvussa. Varsinaista majoitustoimintaa oli Korvalan kievarissa harjoitettu 1800-luvulta alkaen.
Korvalan kievari sijaitsee järven rannalla. Siinä on iso päärakennus, jossa toimii ravintola sesonkiaikana. Alueella on leirintäalue ja eri kokoisia lomamökkejä. Veneitä ja kanootteja on tarjolla vieraiden käyttöön. Talvisin paikka on omistajan mukaan täysin ulkomaalaisten miehittämä; koiravaljakot ja kelkkaretkeily maistuvat ulkomaalaisille turisteille, kun suomalaiset pääosin suuntaavat lomallaan laskettelukeskuksiin.
Koiratarhassa oli kymmeniä ammattitaitoisen näköisiä valjakonvetäjiä, jotka päästivät komean tervetuliaismekkalan. Muutama veijari oli niin innoissaan, että aloin miettiä niiden valjastamista pyörän eteen. Mahtaisi olla näky, jos laskettelisi menemään nelostietä pitkin kymmenen hyskyn vetämänä fillarin laakerit vinkuen. Voisi olla Sports Trackerin nopeuslukematkin toista luokkaa.
Huskyjen lisäksi paikalla majaili kolme lapinkoiraa. Yksi niistä ei oleskellut kahden muun lapinkoiran kanssa, koska se piti enemmän työstään kaikkien koirien johtajana. Se majaili samassa aitauksessa Huskyjen kanssa. Jotenkin tätä kuningatarta tarkkaillessa alkoi tuntua siltä, että neiti on varmaan meidän Tikrun hyvinkin läheinen sukulainen.
Reitti: Lepopäivä
