logo

Taivaan pilarit

Matka Portsmouthista alkoi hiukan epävakaisessa säässä, mutta muuttui oikeastaan ihan hyväksi päivän aikana. Paikallisen selityksen mukaan sää elää niin paljon päivänkin aikana, että säästä puhumisesta on muodostunut kansankulttuuria. Kyse ei välttämättä ole ihan pelkästä small talkista.

Matkanvarrelle sattui tänään useampikin lossimatka. Ensimmäinen heti Portsmouthin keskustan tienoilta, jonka suurien satama-alueiden eteen on ankkuroitu jos jonkinlaista purtiloa. Raikkaassa merituulessa heiluivat korvien ohella myös erilaiset liput.

Google mapsin pyöräilykartta tuntuu toimivan täällä suhteellisen hyvin. Se on ohjannut minut kulkemaan merkittyjä kansallisia pyöräilyreittejä pitkin.  On mukavampaa ajaa pyöräteitä, koska ”vääränpuoleinen” liikenne pakottaa koko ajan ajattelemaan jokaisen risteyksen ja tienylityksen tarkasti. Meno on myös suhteellisen hidasta, sillä reitit kulkevat mutkaisia maalaisteitä ja lisäksi keskustojen läpi, joissa jälkimmäisissä pitää pysähdellä paljon. Välillä olen joutunut soittamaan lossinkin itse tarkempien aikataulujen puuttuessa. Ihan leppoisia maisemia ja menoa, en valita.

Ja niille tiedoksi ketkä ihmettelevät miksi Salisburyn katedraali kiinnosti vierailukohteena? No tietenkin siksi, että se on ollut inspiraationa Ken Follettin hienoon historialliseen romaaniin ”Pilars of the Earth” (julkaistu suomeksi nimellä ”Taivaan pilarit”). Siinä rakennetaan Kingsbridge nimiseen kuvitteelliseen kylään jättimäistä katedraalia. Kokonaisuuteen kuuluu sopiva määrä kieroiluja ja kohtaloita useiden vuosikymmenien ajalle, joten sitä oli oikein viihteellistä lukea ainakin vuosia sitten. Kirja sai minut innostumaan näitä katedraaleja suunnitelleista ja rakentaneista ihmisistä. Jos joku on kestänyt melkein tuhat vuotta, tekijöinä on oletettavasti melko kiinnostavia ja vähintään taitavia tyyppejä. Fiktiokin on ihan mainio tapa hahmottaa maailmaa tai ainakin auttaa innostumaan siitä.

Reitti: Portsmouth – Southampton – Salisbury 78.4 km