logo

Suosiollisia merituulia

Retkipyöräilyblogin sijaan tästä uhkaa tulla ruokablogi, sen verran tuntuu olevan aina kirjoitushetkenä sapuska mielessä. Hotelli Design & Winessa nämä kaksi asiaa yhdistyivät sujuvasti kun tilasin kolmen ruokalajin ”pyöräilijä”-menuun. Ilmeisesti muitakin pyöräilijöitä on Caminhassa aikaisemmin pysähtynyt. Sama setti oli tietysti tarjolla myös ”pyhiinvaeltaja”-menun nimellä, sillä niitähän täällä riittää. Keskeisenä ideana menuissa on tietysti tarjota suhteellisen runsaat ravintosisällöt jalkavoimin matkaajille. Alkuruokana oli vihanneskeitto, pääruokana yllättävän maukasta turskamuhennosta ja jälkiruuaksi erilaisia Portugalin poimintoja kuten torttua, juustoja ja portviiniä. Illallisen jälkeen tajusin olevani aivan nukuksissa ja painuin pehkuihin aikaisin.

Aamulla kelit suosivat, lämpötila oli noin 20 astetta ja ilma aamuisen raikas. Päätin lähteä liikkeelle Google mapsin kävelijäkartan pohjalta Euroveloreitin sijaan, sillä edellisenä päivänä olin mielestäni kulkenut hyvän reitin sovelluksen avulla. Polkeminen lähti hyvin käyntiin ja oikeastaan sain koko päivän polkea melko tasaisissa olosuhteissa. Jossakin kohtaa tuli Alankomaat mieleen, sillä tiessä ei ollut laaksoa eikä kukkulaa.

Tein matkaa tänään melkein 100 km. Mukavan maaston ohella reissaamista joudutti takaapäin puhaltanut merituuli. Uskon, että tänään tuli melko monta ilmaista kilometriä. Toivottavasti sama meno jatkuu huomenna. Ajan nyt koko ajan lähellä rantaa ja tänään ajolinja noudatti pitkälti N-13 tietä.

Välillä Google maps ohjasi minut välillä kulkemaan läpi kaupunkien pikkukatujen. Se hiukan hidasti menoa, mutta oli mukavaa nähtävyysnäkökulmasta.

Saavuin perille Portoon suhteellisen ajoissa. Olin varannut hotellin hiukan keskustan ulkopuolelta, sillä ajattelin ottaa kevyemmin tänään. Tarkoitus on keskittyä enemmän seuraavan paikan eli Aveiron sielunmaisemaan, sillä siellä on tarjolla yksi vapaapäivä polkemisesta. Siitä sitten tullee jotakin seuraavaan kirjoitukseen.

Täällä Porton hotellissa näyttää muuten tältä. Omaan nykyään selkeästi jonkinlaisen fiksaation melko moderneihin mestoihin hotellivalintoja tehdessäni.

Reitti: Caminha-Porto 93km

  1. Nimetön
    Janne moi.. Sade ja tuule jo lauhtuneet kotosuomessakin.. Ainakin Järvenpäässä.. Silti vähän ( aikapaljon ) kadehdin herraa reissullaan.. Suotuisia tuulia ja "ilmaisia" kilometrejä, sekä hyviä viinejä .. Toivotteleepi Reiska
  2. Janne Lahti
    Kiitokset kannustuksesta. Zemppiä sinne www.lomakerttula.fi hommiin!