Saariselkä on suunniteltu turisteille, mikä tarkoittaa kahta asiaa: palveluja on tarjolla hyvin ja että matkamuistomyymälöiden neonkyltit hohtavat aina, vaikka olisi hiljainen aika. Tietysti se turistikaupan vuolukivinen kontioveistos on turvallisempi asia baijerilaisen takan päällä kuin alkuperäisveijarin kohtaaminen Lapin luonnossa. Saariselän puolustukseksi ja seuraavan etapin suunnittelun pohjustukseksi kävin syömässä mainion ja runsaan, ruotsinlaiva-tyyppisen aamiaisen hotellissa. Hotelliravintolan äänimaailma koostui eläkeläis-saksasta ja vaisumpana taustaäänenä kuuluvasta, mutta korvalle miellyttävämmästä saman ikäpolven ranskasta. Kun polkee kuusi-seitsemän tuntia päivässä voi käytännössä syödä neljä lämmintä ateriaa päivässä ja vieläkin saattaa olla nälkä. Aamiainen Saariselällä oli iloinen asia ja kielikorvaa kannattaa aina kehittää.
Varusteiden pakkauksen tein muuten samoin kuin edellisenä aamuna, mutta tällä kertaa en täyttänyt varavetenä olevaa kolmen litran matkasäiliötä. Lihaksia kivisti vähän, joten ajattelin keventää painoa ja täyttää juomapullot matkalla olevissa kahviloissa tai muissa tienvarsipaikoissa. Tällä osuudella niitä oli riittävästi, kultakylistä tehtaamyymälöihin ja kahviloihin. Myös ruokatäydennys jäi tästä syystä tekemättä. Yllätys tuli etapin lopussa, jolloin matkaa oli vielä 20 kilometriä määränpäähän. Pysähdyspaikkana olleen kahvilan ylläpitäjä kertoi, että seuraava kauppa sijaitsee Sodankylässä, mihin matkaa on 50 kilometriä. Pienen jääkaappihavainnoinnin ja myyntineuvottelun jälkeen sain kuitenkin ostettua kahvilasta mukaan purkkimehua, kaksi ykkösolutta ja makkarapaketin. Retkimuonapusseja on toki mukana, mutta niitä ei viitsi syödä aamuin illoin.
Päämääränä olleen leirintäalueen kyltit oli poistettu nelostien varresta, joten tuli poljettua muutama kilometri ylimääräista takaisin pohjoiseen. Sain käyttööni leirintäalueen ainoana vieraana ison mökin yhden hengen mökin hinnalla. Onneksi oli tuore retkikartta, netti ja vankka halu päästä pitkäkseen. Sivutieltä löytynyt majapaikkani oli kokemuksellisesti mukava kontrasti Saariselkään. Saunoin ylhäisessä yksinäisyydessäni Kitisenjoen rannalla, kirkkaassa Lapin illassa, hyttysiä läpsien ennen pehkuihin menoa.
—
Reitti: Saariselkä – Vajusuvanto (103 km)