Edellisenä iltana menin nukkumaan kesken Lyonin rytmisektion ekstaasihetken, sillä kaupungin kaduilta kaikui huoneeseen jos jonkinlaista soittoa rokkibändeistä puhallinorkestereihin aamuun asti. Ravintolat olivat aiemmin illalla ennakkoon varattuja, joten lopulta kävin syömässä katuitalialaisessa lasagnea palaten hotellille koisaamaan.
Aamulla Lyonista lähtö kesti jonkin aikaa, koska kaupunki on melko iso. Metropoleineen siellä asuun 1,7 miljoonaa ihmistä. Kaupungissa joutui pysähtymään liikevaloissa jatkuvasti, vaikka jonkin verran suunnistin tarpeen mukaan jalkakäytävien kautta. Liikennevaloissa oli aikaa napata kuva hauskasta seinämaalauksesta, joita kaupungissa on useampia.
Kaupungista päästyäni kuljin Rhōnen rantaa. Muutoin matka kulki tänään pääosin vilkkaasti liikennöidyillä pääteillä asfalttipinnoilla. Tästä oli suuri etu, sillä takarengas puhkesi noin 40:n kuljetun kilometrin jälkeen. Ensimmäinen kerta muuten, näiden ketjupolkija-reissujen aikana. Olin tietysti valmistautunut tilanteisiin ennakolta, mutta huomasin rengasrautojen jääneen olohuoneen pöydälle. Muita työkaluja oli kuitenkin onneksi mukana ja sain sisärenkaan vaihdettua. Löysin myös reiäntekijän eli 2 mm kokoisen terävän alumiinilastun. On tärkeää löytää syy, koska muuten puhkeaa kohta uudestaan ja v-käyrä kohoaa. Suurin ongelma kuitenkin paljastui vasta korjaustöitä tehdessä. Vaikka olin ostanut uudet ulkorenkaat matkaa varten, takaulkorengas oli kulunut täysin loppuun. Kulutuspintaa ei ollut yhtään ja pistosuojauskerrokset paistoivat renkaan läpi. Näköjään pyörän, polkijan ja varusteiden painopisteasiat ja ehkä tien lämpötila vaikuttivat nopeaan loppuun kulumiseen, koska eturengas oli kuin uusi. Vähän tämä on näköjään kuin formuloissa, paitsi nopeuden suhteen. Onneksi Obelix oli viskannut sopivan hiidenkiven varikkoalustaksi.
Nopeudesta saa loistavan aasinsillan retkipyöräilyn erilaisiin filosofioihin. Tapasin matkalla kaksi hollantilaista kaveria, jotka olivat matkalla Amsterdamista Barcelonaan maantiepyörillä 5 kilon reput selässään. Matkatavoite oli sama kuin minulla, eli noin 100 km päivässä, mutta nopeus melkein kaksinkertainen eli noin 25-30 km/h. Päivittäin ajetaan kavereiden mukaan 4-5 tuntia (ilmeisesti taukoineen) ja sitten ollaan vähän puhki, mutta aikaa jää kuitenkin toipua ennen seuraavaa etappia. Toki kovakuntoisen oloiset kaverit olivat kyseessä. Paras vinkki mielestäni tähän tyylin matkustamisesta haaveileville oli veikkosten slogan: ”ainoastaan yksi kaikkea mukaan”. Tämä pätee sukista paitoihin. Polkiessa oppii.
Vastoinkäymiset ovat myös hyvä opettaja. Polkeminen vastatuuleen vähän väsyneenä, loppuun kuluneen renkaan pettämistä odottaen, ei vähennä pessimismin pedagogista tehoa. Kuitenkin lopulta kumi puhki vastatuuleen poljettuani saavuin yhteen onnistuneimmista hotellivalinnoista matkallani. Huoneessa oli säädettävä ilmastointi ja hotellin vastaanoton miellyttävä neiti etsi takarenkaan ostopaikan huomiseksi heti kun kerroin ongelmasta. Kaikkein paras tämän neidon avuista oli kuitenkin vinkki paikasta, johon hän kehotti menemään illalliselle eli ”Le Bistrot de Clercs” –ravintolaan. Se tarjoaa taivaallista ruokaa kohtuuhintaan Valencessa. Mitenköhän täältä jaksaa huomenna polkea Ranskan lämpimimpään kaupunkiin Orangeen? Pessimisti lopettaa tällä kertaa tähän. Enkä laita hymiötä loppuun.
Reitti: Lyon – Valence (109 km)
