Manta Rotassa sapuskat olivat kaksijakoiset. Kävin ensin syömässä matkan meriteemaan liittyen loistavaa grillattua siikaa. Tämän jälkeen tajusin, että olen viimeistä päivää Portugalissa ja varmaan pitäisi maistaa paikallista kansallisruokaa eli etanoita oluen kera. Jälkimmäisestä sanoisin, että Porvoossa on parempi laji käytössä ja muutenkin toimivampi kokonaisuus. Ei ollut minun juttuni, joten pysyttelen loppumatkan merenelävissä.
Aamulla kellosekoilin, Tämä johtui siitä, että tietokoneen aika on vielä Suomen ajassa ja puhelimen kello oli kaksi tuntia vähemmän Portugalin ajassa. Olin liikkeellä jo seitsemän jälkeen. Manta Rotan ranta, josta polkaisin liikkeelle on eräänlainen hitaasti heräilevä eläkeläisten rantakohde. Aamulla keli oli pilvinen ja jopa sateen uhka oli näkyvissä Vila Real de Santo Antónion satamassa Portugalin ja Espanjan rajakaupungissa.
Lauttamatkan suhteen ajoitus oli täydellinen, sillä ostettuani lipun matka kohti Espanjaa alkoi alle kymmenen minuutin odottelun jälkeen. Lautta oli aika karun yksinkertainen, mutta kulki tasaisesti muutamat kilometrit Guadiana-joen yli. Olin taas Espanjan puolella.
Päivämatka oli vaatimattomasti reilut 60 km ja tiet tasaisia. Ajoin pääasiassa N-teiden piennarta koko matkan. Tien varrella törmäsin taas nelijalkaisiin. Tulkitsin, että kaverit ovat muuleja, näyttivät nimittäin vähän aasilta ja vähän hevoselta. Ketjupolkijan lajitovereita varmaan.
Perille päästyäni aurinko paistoi taas täydeltä terältä. Huelva osoittautui vähän suuremmaksi kaupungiksi kuin kuvittelin, mikä on tietysti mukavakin juttu näin lepopäivänä. Selailen juuri melko innostuneena tripadvisorin ravintolasuosituksia. Taitaa olla katkarapu- ja cava-päivä tänään. Huomenna löhöillään.
Reitti: Manta Rota – Huelva 66 km