Aamulla Amsterdamissa paistoi Naantalin aurinko. Reissu alkoi kahdeksalta, lämpötilan kohotessa pian 26 asteeseen. Keli oli siis aika ihanteellinen fillaroinnille. Olin valinnut Google-kartan pyöräilyasetusten pohjalta päivän reitin seuraavaan majapaikkaan Tilburgiin Eindhovenin kupeeseen. Jo heti alkukilometreillä aurinko ja mahtavat pyörätiet maisemineen asettivat polkimille poljennon rennon.
Pysähdyin ensimmäisen kerran ajettuani reilut 30 kilometriä kanavan varteen kahvilaan Mangotortulle. Pyysin tarjoilijaa ottamaan kuvan matkamuistoksi. Ja sitten matkaan.
Ylitettyäni puolivälin huomasin valinneeni sellaisen reitin, johon kuului lauttamatkoja. Koska myöhästyin 30 sekuntia ensimmäisestä lautasta Waal-joen nelijalkaisten lauttureiden töllistellessä turistia, aloin jo epäillä reittivalintojani. Lautta tuli takaisin kuitenkin noin 10 minuutin sisällä lähdöstään ajaen minut ja muut matkalaiset toiselle puolelle jokea kolmessa minuutissa. Matka maksoi huimat 85 senttiä. Reitille kuuluneiden kahden lauttamatkan ansiosta kilometrejä säästyi 15. Lisäksi lautalla oli ihan kiva lepuuttaa hetki jalkojaan ja fiilistellä joella puhaltelevaa tuulenvirettä.
Pääsin perille Tilburgiin aikataulussa. Matka meni kokonaisuudessaan rennosti, vaikka jokaisen satasen lopussa tietysti vähän väsyttää. Sanoisin, että yksi helpoimmista satasista kautta aikojen, vaikka aamullahan sen vasta tietää. Se oli tämän matkan ja samalla koko vuoden ensimmäinen. Tästä on hyvä jatkaa.
Reitti: Amsterdam – Tilburg (105 km)