logo

Vuoristoneuvoksena

Lepopäivän jälkeen maailma näyttää aina paremmalta. Ponferradan kaupunki oli ratkaisujen keskittymä, sillä sain vihdoin suunniteltua viimeiset etapit Santiago de Compostelaan asti, varattua saatavuusmielessä vaikeimpaan kohtaan majoituksen ja ostettua uuden matkalaturin puhelinta varten. Muutenkin Ponferradasta jäi jotenkin hyvä mieli. Katsoin jalkapallon EM-kisojen avausottelun espanjaksi selostettuna, kolme kertaa kuului hyvin ymmärrettävästi: ”goooooooooooooool”. Hyvä, että Ranska kisaisäntänä voitti, vaikka yleisesti olen heikomman puolella, ainakin jos ei ole oma lehmä ojassa. Koska pyöräilyn suhteen on oma lehmä ojassa, päätin tyytyä varsin kohtuulliseen 60 kilometrin etappiin lepopäivän jälkeen. Alun noin 40 kilometriä kulkivat tasaisissa merkeissä, mutta tulevaisuus ilmaisi itsensä horisontissa.

11.6.2016

Ensimmäisen nousukukkulan vältin ajamalla tunnelin läpi. Tällä kertaa tunneli oli lohdullinen, sillä jo alussa näkyi valoa tunnelin päässä.

11.6.2016

Pian tämän jälkeen alkoi hyvin jyrkkä nousuosuus, jossa noin 5-6 kilometrin aikana kapusin korkeutta noin 800 metriä ylöspäin. Aluksi tie oli normaalia asvalttitietä, mutta myöhemmin muuttui melko kosmiseksi vuoristotieksi. Vihreää oli ja varjoisaa, mutta jyrkkyydestä ja tien laadusta johtuen taluttaminen oli pakollista.

11.6.2016

Kun nousu lopulta päättyi 1335 metrin korkeuteen, olin melko helpottunut. Päivä ei ollut kuitenkaan raskaudeltaan ylimitoitettu ja päivän reitin aikana taukopaikoilla tapasin muita pyöräilijöitä ja el Caminon kulkijoita. Jos aikamuotojen hallintaa ei oteta huomioon omassa espanjan osaamisessa, niin sain positiivisia tuntemuksia siitä, että kuulumiset osaan vaihtaa ja pieni tarinoita tuottaa. Kuunteleminen on tietysti paljon helpompaa. Kivaa, että vanhempanakin voi oppia uusia kieliä.

11.6.2016

Majoitus oli tällä kertaa vuoriston pikkukylä Fonfriassa, paikassa nimeltään Casa de Lucas. Ulkoisesti se näyttää ehkä enemmän navetalta kuin hotellilta, mutta sisällä on ihan viihtyisät yleistilat ja huone.

11.6.2016

Ravintolan pitäisi Tripadvisorin mukaan olla myös hyvä, joten ei kun kokeilemaan.

Reitti: Ponferrada – Fonfria 61 km
Nousua 1141 m, laskua: 385 m