Lähtiessäni Lanakenista kohti etelää ensimmäiset kolme tuntia satoi. Se ei kuitenkaan haitannut matkantekoa, joka kulki pitkälti samanlaisissa maisemissa kuin edellisenä päivänä. Maasto oli tasaista ja joen rantaa oli mukava polkea.
Reitti kulki läpi Maastrichtin, joten käväisin taas myös Hollannin puolella. Olin valinnut päivän etapin puhtaasti kilometrien perusteella niin, että ajoin ensin Liègen kaupunkiin, jatkaen sieltä Bastogneen.
Ihmettelin miksi Google Mapsin pyöräilysovellus tarjosi jatkuvasti useita kilometrejä pidempiä reittejä. Syy selvisi 70 poljetun kilometrin jälkeen.
Olin lähtenyt vahingossa ylittämään Ardenneja, Korkeimmillaan nousin noin 600 metriin, pisimmillään nousu saattoi kestää lähes yhtämittaisesti useita kilometrejä. Matkavauhti tippui loppumatkasta johonkin 10 km tunnissa. Lopussa olin jo aivan puhki, kun saavuin 15 kilometrin Bastognesta sijaitsevaan Houffalizen kylään. Siellä valitsin taas ns. ”lyhyimmän reitin”. Rue Saint-Roch oli niin jyrkkä, että käytännössä osa noususta oli pakko taluttaa. Lastatun retkipyörän taluttamisessa on tosin se vika, että se on jopa raskaampaa kuin polkeminen ykkösellä. Mäkeen kirjoitettujen nimien merkitys selvisi myöhemmin; ne ovat Belgian ympäriajon sankareita, mäki on yksi rankimpia yksittäisiä nousuja koko turneella.
Lopulta pääsin perille, hyppäsin kylpyyn ja illalla suunnistin kiinalaiseen ravintolaan syömään. Yön nukuttuani vuorossa oli lepopäivä. Bastognessa saa uskomattoman hyvää ruokaa niin kiinalaisessa kuin muissakin ravintoloissa. Kuvassa sunnuntailounaan pääruokalaji eli Ardennin biisonia paikallisena kattauksena. Alkuruokana oli saman seudun ilmakuivattua kinkkua ja hunajamelonia, jälkiruuaksi jäätelöä. Kävin lisäksi leipä-, hedelmä ja lihakaupassa ostamassa matkaeväitä maanantain ajoa varten. Lepopäivä kului aikalailla löhötessä.
Täällä Bastognessa on muuten käyty useita isoja taisteluja maailmansotien aikana. Toriaukiolla oli Amerikkalainen tankki ja muistopatsas. Ardenneja oli pidetty 1900-luvulla sopimattomana sotilasoperaatioihin vaikean maastonsa ja kapeiden kulkuväyliensä takia. Näin 2000-luvulla tiedon voisi päivittää sopimattomaksi suoraviivaiseen karttakilometrejä tuijottavaan ketjupoljentaan. Huomenna kuitenkin taas jatketaan.
Reitti: Lanaken, Belgia – Bastogne, Belgia (140 km)