logo

Tukholmasta Nyköpingiin

Tänään kiipesin satulaan kello 9 ja lähdin rullaamaan kohti Södertäljeä. Matka kulki mukavasti pyöräteitä pitkin melkein Södertäljeen asti. Ymmärrän hyvin jos joku kuitenkin eksyy tällä välillä, sillä ilman navigaattoria matkanteosta ei olisi tullut mitään. Olisi varmaan pitänyt tämmöisessä tilanteessa jäädä Älvsjön tonttukylään. Siellä on muuten ruotsinsuomalaisille suunnattuja palvelujakin kivasti tarjolla.

Älvsjö kuntoutus

Tukholmanseutu näyttäytyi oikein nättinä muutenkin ja mietin minkälaista kieroilua ruotsalaiset ovat historiansa aikana harjoittaneet, kun tuntuvat monessa asiassa pärjäävän kohtuullisen hyvin vaikka ovatkin ruotsalaisia. Jalkapallon suhteen asia sitten selvisikin, lähiökoulujen jalkapallokentät rakennetaan ruotsissa alla olevan kuvan kaltaisesti. Zlatanin lapsuudensalaisuus on paljastunut.

ruotsalaisen koulun futiskenttä

Söderteljestä eteenpäin matka kääntyi kohti Nyköpingiä. Ajostrategiani on pitkälti seurata E4 tien linjaa niin, että kuljen sen vieressä meneviä ”vanhoja teitä” samaan suuntaan. Yhdessä kohtaa tie alkoi kovasti näyttää antieeneljältä. Järvenrannan rinneterasseilta lokaalit tähystivät haltioissaan pyöräilevää metsäsuomalaista ”Titta Olof, en finska cyklist har googlemaps!”.

Metsäsuomalainen pyöräilee Ruotsissa

No joo, kivastihan se eka yksin ajattu etappi meni, paikan päällä Nyköpingissä ei vain oikein ollut mitään palveluja tarjolla. Turkkilainen pitseria hoiti nälkäosaston onneksi pois. Oluttahan ei tietysti saanut, koska täällä ollaan ehkä vielä pahemmin sekaisin kuin Suomessa sen asian kanssa. Toki tässä kulttuurissa kovasti kirjoitellaan menestyksekkäitä yhteiskunnallisia dekkareita ihmiselon yleisahdistuksesta. Mistäköhän johtuu?

Reitti: Tukholma – Södertälje – Nyköping  110 km