Aamulla polkeminen sujui jotenkin vaivanloisesti vaikka motivaation piti olla kohdallaan. Ajattelin tehdä poikkeuksen nelostietä noudattavalta reitiltä ja yöpyä perheeni kesämökillä, joka sijaitsee Jaalassa Karijärven rannassa. Matkaa olisi noin 80 kilometriä ja näin ollen viimeiselle matkapäivälle Jaalasta Järvenpäähän jäisi 120 kilometriä. Matkalla eteen tullut tienviitta ennakoi jo paluuta kotiin ja töihin.
Jossakin Hartolan ja Heinolan välillä alkoi sataa jotenkin salamyhkäisellä tavalla. Sade ikään kuin teki taitavan harhautuksen uskottelemalla ensin vain tihkuttavansa. Päätin olla vaihtamatta sadeasua, joten harhautus onnistui. Kastuin läpimäräksi. Vihdoin vastaan tuli katettu bussipysäkki, jonka alla sain vaihdettua sadekuteet. Lähtiessäni uudelleen polkemaan sade lakkasi ja aurinko alkoi paistaa. Kyseisessä sateessa oli ainesta mestarien liigaan. Jalkapallo scouteille tiedoksi: kyseisen saateen voi kohdata siis Heinolassa.
Aamulla kateissa ollut polkutuntuma löytyi Jaalan lähestyessä muovipussimaisesta sadeasussani huolimatta. Viimeiset kilometrit menivät reippaasti auringon hohtaessa. Perillä veljeni remontoi saunaa, äitini teki ruokaa ja meikäläinen kirjoitteli sekä höpötteli omia juttujaan retkipyöräilystä. Oli nälkä ja halusin saunaan. Näin lopuksi haluan nostaa perheen sisäisen työnjaon kunniaan.
Reitti: Joutsa – Heinola – Jaala (82 km)