logo

Rhônen suistossa tasaisissa tunnelmissa

Päivän etapin alkuosuuden valinta johtui siitä, että olen luonteeltani Niki Lauda. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että olisin jotenkin nopea vaan sitä, että pyrin tekemään valintani ajoreiteistä enemmän tiedon kuin uskomusten perusteella. En voi kuitenkaan kieltää, etteikö reitti Google mapsin ehdotuksen pohjalta ajaminen läpi Camarquen luonnonsuojelualueen valliteiden olisi kiinnostanut. Riskikalkulointi kulki seuraavasti: jos peltotietä ei oikeasti ole, vallitie poikki tai lautta ei kulje, niin tervetuloa palaamaan takaisin ja ajamaan 60 kilometriä ylimääräistä. Camarquen reitin maastoja voi tutkia tästä linkistä Googlemapsin sateliittikuvaan. Ajoin siis ensin pohjoiseen D5 tietä jatkoineen eteenpäin Arlesiin, jossa pysähdyin kahvilla. Turvallisten numeroteidenkin varrella oli tyyppejä, jotka olivat kiinnostuneet punatakkisesta polkijasta.

20160525_kuva_1

Tänään ajaminen maaston suhteen toi mieleen Hollannin ja Pohjois-Saksan, todella tasaista oli. Reitti kulki Rhônen suistoalueella, jossa viljellään mm. riisiä. Tuuli oli ilmeisesti pyyhkäissyt mukanaan alueen kuuluisat hyttyset. Myöskään flamingoja en nähnyt, ainoastaan yhden tielle kuolleen käärmeen. Euroopan suurin suistoalue on eräänlainen trooppinen suo.

20160525_kuva_2

Määränpäätä lähestyttäessä seutu oli aika mukavan näköistä. Ennen Le Grau du Roita näkyi oli jokilaivoja ja linnoituksia.

20160525_kuva_3

Viimein saavuttuani perille tajusin, että huoneistohotellin vastaanotto aukeaisi vasta kahden tunnin päästä. Katsoin kännykällä missä sijaitsee lähin ravintola. Ajoin rantaan ja tätä kirjoittaessa rantaravintolan viereinen karuselli odottaa täyttymistään. Ilma on lämpimän seisova, välimeren tuoksu sekoittuu oluen makuun. Täällä vietän lepopäivän.

20160525_kuva_4

 

 

Reitti: Istres – Le Grau du Roi 96 km
Nousua 65 m, laskua: 78 m (Google maps, Sports Tracker näytti 10X lukemia)