Lähdin liikkeelle Verdunista vasta yhdeksän jälkeen. Mietin kovasti täälläkin miksi hotellin seinillä oli julisteita maailmansotia käsittelevistä näyttelyistä, rintamakarttoja jne. Tällä kertaa enemmän ensimmäisen maailman sodan aikaisista verrattuna Bastogneen.
Verdunista eteenpäin oli tienvarrella suurin hautausmaa minkä olen ikinä nähnyt. Se kertoo synkästä ajasta lähes 100 vuotta sitten vuodesta 1916. Verdunin taistelun aikana pienellä alueella kuoli yhteensä lähes 700000 sotilasta. Joka päivä kuoli keskimäärin 2300 ihmistä eli 1,5 kertaa sen verran mitä esim. saman aikakauden suuronnettomuus Titanic vei mukanaan. Tätä jatkui 10 kuukautta, joka ainut päivä. Kyseessä oli maailmanhistorian suurin tykistötaistelu. Näin tykkimiehenä tosiasiat vetivät vähän hiljaiseksi.
Tie jota ajoin etelän suuntaan oli La Voie Sacrée eli pyhä tie. Sitä pitkin ranskalaiset hoitivat viikoittain reservistä 90000 miestä ja tonneittain ammuksia tuhansien kuorma-autojen avulla Verdunin rintamalle. Jokaisen kilometrin kohdalla oli muistomerkki asiasta. Eli semmoisia reittejä tänään ajettiin. Ilma oli lämmin, niin oli varmaan tähän aikaan myös 100 vuotta sitten.
Tässä reissussa on tietysti muutakin mietittävää kuin poliitikkojen pahat teot. Hauskinta on melkein huudella kaikenmoisille elukoille suomeksi kutsuhuutoja. Lehmiä ja muita sorkkaeläimiä on tullut vastaan jos jonkinlaista. Yleensä ne ovat vain tuijotelleet silmät pyöreinä. Nämä veijarit mölähtivät jotakin takaisinkin.
Saavuttuani Saint-Dizieriin hotellin vastaanotto ei ollut vielä auki. Nämä lyhyemmät poljennat tekevät välillä hyvää. Huomenna pitäisi olla 80 km pelkkää nousua. Aste-eroilla on huomenna merkitystä.
Reitti: Verdun – Saint-Dizier (80 km)
