Eilisen maastoprofiilin pohjalta viisastuneena päätin ottaa tähän väliin hiukan lyhyemmän etapin. Lisäksi isoissa kaupungeissa yleensä meno hidastuu luonnostaan liikenteen määrästä joutuen.
Reittini kulki aluksi N-teitä, joita pitkin oikeastaan kannattaisi meikäläisen aina ajaa. Niistä pienimmät kulkevat läpi kylien. Pyöräilijä saa yleensä aikaiseksi aivan helvetin moisen mekkalan kun kylän koirat talo talolta pyytävät kohteliaasti jatkamaan matkaa.
Noin etapin puolivälissä sitten taas sattui jo klassikoksi muodostunut väärä reittioletus. Eli että lyhyin reitti on nopein. Hairahduin jälleen jollekin keskiaikaiselle hiekasta ja siirtolohkareista tehdylle maalaistielle, joka kaiken lisäksi nousi jyrkästi usean kilometrin ajan. Ei kun taluttamaan. Siellä peltojen keskellä silmieni eteen ilmestyi kaksi mustaa isoa härkää, joista en ollut ihan varma ovatko ne aidatulla alueella, sillä korkeat pensaat haittasivat näkyvyyttä. Mietin että tässä ei sitten jujutsut paljon auta, jos nuo veijarit ovat vapaana. Näin jo Iltasanomien otsikon: ”Ikääntynyt suomalaismatador epäonnistui ensitaistelussaan”. Ajattelin, että otan niistä ehkä viimeisen valokuvani seuraavan sopivan puskan takaa. Pensaat kuitenkin kasvoivat korkeammaksi noustessani ylös maalaistietä, enkä missään vaiheessa enää saanut yhteyttä sarvipäihin. Ihan kiva, oikeasti.
Matkalla oli aika paljon raskaita nousuja ja ilma oli paahtavan kuuma, varjoista taukopaikkaa oli vaikea löytää. Viimeiset 30 km kuljin Lissabonin esikaupunkialueilta kohti ydinkeskustaa. Pääosin kulkeminen oli laskettelua tai tasaista. Liikennettä toki oli paljon ja se hidasti perille pääsyä.
Yllätykseni oli suuri kun varaamani hotelli oli kodikas ja rauhaisa, ja sijainniltaan aivan ydinkeskustassa. Täällä hotellin pihan puutarhassa kirjoittelen näitä päivän jorinoita. Fillari odottaa huoneessa matkan jatkumista. Pitää miettiä pitäisikö tauon täällä jo nyt, aikataulun kanssa asialla ei ole merkitystä. Ehkä ratkaisen tuon vasta aamulla.
Reitti: Porto Novo – Lissabon 71 km
