logo

Kaksi pyykkinappulaa

Hotelliyö Albufeirassa oli mielenkiintoinen. Huoneen sisällä välkkyivät läheisten diskojen strobot ja hotelli heilui eurojumputuksesta juuri ennen nukahtamistani. Aamulla noin kello 4:50 heräsin sitten siihen, että jumputus oli lakannut. Onneksi olen hyväuninen. Nukahdin uudestaan ja kävin heti ravintolan avauduttua aamupalalla. Pääsin matkaan nopeasti. Albufeira ei juuri tuonut lisäymmärrystä oikein mistään inhimillisestä. Varsinkin alkumatkasta tien sivussa ollut kyltti turisteille suunnatuista härkätaisteluista sai ajattelemaan joidenkin ihmisten syvää typeryyttä. Mitä järkeä on järjestää ”taisteluja”, joissa käsikirjoitus on raaka ja tulos selvä. Diskot voisivat vaikka olla auki 24h tuon sijaan.

Reitti oli tänään tasainen ja leppoisa ajaa. Lämpötila toki oli reilusti yli 30 astetta, mutta se ei hirveästi haitannut. Atlantin merituuli ja pyöräillessä aina tuntuva ilmanliike toimivat tänään.

Pääsin melko nopeasti perille. Olin ottanut halvimman majoituksen Alturan läheltä. Manta Rotan huoneistohotellilla minua odotti varsin kookas tila näin yksin matkustavalle. Käytössäni on keittiö, ruokailutila, olohuone, kaksi makuuhuonetta, kylpyhuone sekä kaksi terassia. Yleinen sisustus paikassa on toki 1980-luvun: ”Männystä voi tehdä kaiken” –settiä, mutta keittiö on suhteellisen uusi ja runsaaseen laitteistoon kuuluu myös pesukone.

Koska en ole mitenkään harjaantunut pyykkäri, tätä kirjoittaessa shortsit pyörivät jo toista ohjelmakierrosta. Matkavarusteisiini kuuluu 1,5 metrin pyykkinaru ja kokonaista kaksi pyykkinappulaa. Jouduin miettimään kovasti mihin vaatteisiin ne käyttäisin. Valistunut arvaukseni on, että sukat ovat keveydestään johtuen kaikkein suurimmassa vaarassa lentää terassilta tuulen mukana. Aamulla totuus paljastuu.

Reitti: Albufeira – Manta Rota 77 km