Jerez oli mukava kaupunki. Ainoastaan auki olevan ravintolan löytäminen tuotti alkuillasta suuria vaikeuksia. Paikalliset tykkäävät illastaa auringon laskettua. Itse syön mielelläni reissupäivinä jo kello 19 ja menen nukkumaan yleensä kello 22 pintaan. Tällä kertaa jouduin etsimään auki olevaa ravintolaa aina kello 20:30:en asti. Kalan sijaan ruuaksi valikoitui Entrecot-pihvi, sillä ainoa lähiseudulta löytämäni auki oleva ravintola oli argentiinalainen pihvipaikka. Ihan hyvä valinta välillä näin jälkeenpäin ajatellen.
Alkumatka oli tasaisempaa, mutta pian vuoristoisempaa maisemaa alkoi näkyä horisontissa. Olin tätä ennakoiden päättänyt jakaa viimeisen 140 kilometrin matkan kahdelle päivälle.
Noin puolivälissä reittiä alkoi puhaltaa voimakas vastatuuli, joka hidasti matkantekoa entisestään. Alamäissäkin jouduin polkemaan. Paikalliset ovat oivaltaneet ettei tuulimyllyjä vastaan kannata taistella, vaan tuommoiset vastatuulet voi kääntää voimavaraksi.
Viimeinen kolmannes oli sitten reissun hitaita hetkiä. Mäkistä menoa vastatuuleen käärmeen raatoja ja kuolleita heinäsirkkoja täynnä olevilla teillä, haukkojen kaarrellessa yläpuolella. Kaiken lisäksi takarenkaan puhkaisi neulamainen metallinpala, jonka onneksi löysin sisärenkaan vaihdon yhteydessä. Huomasin samalla myös, että yksi pinna oli poikki, mutta sille päätin olla tekemättä mitään.
Ajelin vastatuuleen eteenpäin hissukseen kuunnellen amerikkalaista karjapaimenmusiikkia. Jossakin kohtaa paikalliset nautaeläimet osoittivat myötätuntoa.
Lopussa oli vielä usean kilometrin kipuaminen Alcalán kylään, joka on aika tyypillinen andalusialainen valkoinen kylä. Vaikka matka oli tänään lyhyehkö, kokonaisuus ei mennyt ihan putkeen. Mutta eikö se ole niin, että huono kenraaliharjoitus tarkoittaa onnistunutta ensi-iltaa. Huomenna olisi tarkoitus päästä perille Gibraltarille.
Reitti: Jerez de la Frontera – Alcalá de los Gazules 61 km
