Kuudennen pyöräilypäivän ja seitsemännen matkapäivän aamu avautui puolipilvisenä ja melkein selkeänä. Olin varannut majapaikan Alvestasta, jonne googlemaps-karttapalvelu näytti polkupyöräkilometrejä kertyvän 114. Jo alkumatkan pehmeillä sorateillä paljastui, että ihan kaikkea mitä googlemaps ehdottaa ei kannata ottaa tosissaan. Pahimmillaan se näytti parhaana reittinä sammaloituneita ja heinää kasvavia metsäpolkuja, jotka ovat viimeksi olleet käytössä viikinkikuningas Ivar luuttoman maanpakoon lähteneillä lammaspaimenilla 900-luvun paikkeilla. Navigointihaasteiden ohella kaivattua kokemuksellisuutta polkemiseen toi myös maalaistalon pihalta perääni rynnännyt suden kokoinen saksanpaimenkoira. Selviydyin pakarapurennalta ainoastaan parhaalla poliisikoirakouluttajarääkäisyllä. Tosin vasta neljäs ”Ej!” tehosi. Maalaistiet kulkevat kivasti pihapiirien läpi täälläkin.
Sinänsä kovapohjainen hiekkatie ei ole hybridipyörän vihollinen, maalais- ja metsämaisemissa on mukavampi ajaa kuin valtateillä. Monesti päivän reitin hiekkatieosuudet seurasivat etelää kohti kulkevaa junaratalinjaa. Kiitän onneani siitä, etten lähtenyt reissuun maantiepyörällä reppu selässä. Tätä reittiä en olisi voinut kapeilla renkailla ajaa ja valtatiet ovat aidosti tylsiä.
Lopulta päivämatkasta tuli kymmenisen kilometriä ajateltua pidempi. Viimeisen reilun kympin pääsin onneksi laskettelemaan pinnoitettuja teitä perille, sillä mutkikkaat hiekkatiet nousuineen olivat vieneet parhaat mehut.
Majapaikassa mukavanoloinen vanhempi rouvashenkilö päätti suomalaisuuteni tunnustettuani, että osaan ruotsia oikein hyvin kun oli itse käynyt Närpeksessä Suomessa ja siellä kaikki puhuivat kieltä kuin vettä vaan. Eipä ollut rouva väärässä varmaan kyseisen paikkakunnan suhteen. Mutta näin ei niin närpesläisenä, voiskohan päivän kokemuksia jalostaa laajemmin kielenopetukseen siten, että yökuljetetaan opiskelijat eri puolille Ruotsin metsiä, annetaan heille fillari sekä 1000 kruunua ja katsotaan miten kukin selviää omin avuin kotiin*. Learning by Developing myös kielten opiskelussa on näin omakohtaisesti koettuna ihan hauskaa.
Reitti: Aneby – Nässjö – Alvesta 124 km.
* Matkakehitelmä Jani Ripatin ajatuksista