logo

Hejdå Sverige

Jos jotakin pitää eteläisestä Ruotsista sanoa, niin se on se, että tapaamani ihmiset olivat perusmiellyttävämpiä kuin esimerkiksi tukholmalaiset. Myös Ruotsiosuuden viimeinen majapaikka Hässleholmissa oli oikein kiva, perinteinen Bed&Breakfast majoitus. Talo oli vanha mansardikattoinen rakennus, jonka toisen kerroksen huoneet olivat majoituskäytössä. Rakennuksessa oli toiminut aiemmin lääkärin vastaanotto, ja yhdessä potilashuoneessa nukuin oikein makoista yöunet.

image

Aamulla lähdin venkuloimaan kohti Malmöä noin 10:30, tarkoitus oli hiukan lorvailla etapilla, jotta olisin paikalla lautan check-in aikaan klo 21:00, eikä tarvitsi satamassa odotella. Taivas näytti lähes koko ajan sellaiselta, että pian alkaa sataa raivokkaasti, vaan eipä alkanut. Googlekarttaa seuraillessa tiet olivat taas pääosin vanhoja pikkuteitä, joiden varrella oli kaikkea kivaa nähtävää.

image

Skånen heinätyöt olivat pääosin paketissa. Matkanteko oli tasaista ja tuulista. Seudulla onkin paljon uusia tuulivoimaloita, mutta bongasin yhden vanhemmankin mallisen tuulimyllyn. Saavuin klo 20:40 Finnlinesin tuuliseen satamaan sekoiltuani muutaman kilometrin ylimääräisen lenkin satama-alueella. Ruotsi on nyt tätä kirjoittaessa läpiajettu. Päällimäisenä jäi mieleen kivat fillarointifiilikset ja kauniit maisemat. Aika oli kuitenkin jättää jäähyväiset Svea-mamman väelle.

image

Reitti: Hässleholm – Lund – Malmö 96 km

  1. Eeva
    Runsain määrin lisää tuulivoimaloita odotettavissa, kunhan pääset Hollannin rannoille. Tunnustan sivistymättömyyteni: piti elää yli 40 vuotta, ennen kuin vasta viime viikolla opin, mistä on peräisin sanonta "taistella tuulimyllyjä vastaan". Toki olen tiennyt, mitä sillä tarkoitetaan ;-) ! Toivottavasti ei sun reissulla tule turhia haasteita eteen!
  2. Heikki Alanko
    Tervehdys kotoisesta Suomesta! Kiva kuulla tarinaa matkanteosta fillaroinnin ehdoilla,kyllähän nyky tekniikka uuden mahdollisuuden ainakin karttapuoleen,minulle aina perinteisillä kartoilla selviytyneenä tuntuu tämä tietokonepohjainen matkanteko aika riskiaralta,en voisi kuvitellakkaan lähteväni matkaan ilman minkäänlaista paperikarttaa,ehkä siihen vaan on sitten aikanaan pakko totuttautua.Mutta kuullostaa kyllä hienolta tekniikalta,vaatii vanhalta suunistajalta uuden oppimista. Hyvää matkaa ja onnea uusiin seikkailuihin. -H.A-
  3. Janne Lahti
    @Eeva: Tuulivoima toimii ilmeisesti Pohjanmaa-tyyppisillä laakeilla alueilla. Etelä-Ruotsi ja myös täällä Pohjois-Saksassa on tuulivoimaloita näkynyt maisemissa koko ajan. Uskon, että Hollannissa Atlantin valtameri tuo vielä oman potkunsa hommaan. 4-5 päivää pitäisi vielä polkea, niin sitten ollaan Amsterdamissa. Polkupyöräillessä vastatuuleen voi vastata kiroilemalla ja liikkumalla hitaammin eteenpäin :) @heikki: Googlemaps-sovellus matkapuhelimessa "pyöräilyreitti"-asetuksin + tuhtiampeerinen matkalaturi on ollut korvaamattoman hyvä. Olen varmasti ajanut paremman reitin kuin pelkällä kartalla, varalla olisi semmoinen kuitenkin hyvä. Pyöräilykartat ovat parhaita, mutta niitä on vähän työlästä hankkia, ainakin extempore tyyliin matkalla. Aion ostaa eksymisturvaksi jonkin "autoilijan Pohjois-Eurooppa -kartan" huomenna. Toki tämä Saksa on jo niin tiheästi rakennettu, että ei ainakaan voi ajovirheen tehdessään kuolla suolle nälkään.