logo

Fillarilla Tampereelle

Kesälomat olivat aikalailla jo käytetty ja hommia alkoi pukkaantua työlistalle. Oli pieni mahdollisuus lykätä töiden aloittamista, joten tuumin että oikea hetki on tehdä niin heinäkuussa verrattuna esimerkiksi marraskuun kolmanteen maanantaihin. Siispä soitto Tampereelle ja yösijaa ruinaamaan. Sain mieluisan vastauksen ja siitä nokka kohti Hämeen maisemia uudella maantiepyörällä. Tarkoitus oli kokeilla retkeilyä mahdollisimman kevyellä varustuksella, mikä tarkoitti kahta juomapulloa, paikkaustyökaluja ja noin 4 kilon reppua, jossa vaihtovaatteet, pari banaania ja energiapatukoita.

image
Kevyt pyörä ja varustus teki matkanteosta mukavaa sekä joutuisaa. Ymmärrän tämän reissun pohjalta hyvin ”maantiepyörä+ luottokortti”-tyyppisen matkanteon vaihtoehtona retkipyörälle ja runsaalle varustukselle. Ainakin kilometrit tuntuivat suhteellisen kevyeltä verrattuna jälkimmäiseen. Retkeilystä voi nauttia samalla tavalla molemmilla etenemisfilosofioilla, pysähdyin matkalla törmäämäni kuntopyöräilijän ehdotuksesta pistäytymään Iittalan lasitehtaalla syömässä ja ostamassa tuliaiset. Myös maantiepyörällä ajaessa voi pitää taukoja, etsiä mielenkiintoisia paikkoja matkanvarrelta sekä ihmetellä maailman menoa. Ranskan voi ajaa ympäri ilman ämpärillistä epoa.
image
Jotakin asioita on kuitenkin hyvä ottaa huomioon kevennetyllä varustuksella liikuttaessa.
Ensinäkin sokea luottaminen googlemapsiin aiheutti loppuun 17 kilometrin hiekkatie ja metsäosuuden, jossa pyörää kannettiin pitkospuita pitkin. Kannattaa tarkistaa maantiepyöräilessä, että teissä on pinnoite ja yleisesti kannattaa kirjoittaa päämääränä oleva osoite oikein. Opin muun muassa, että Purotie ja Purutie eivät tarkoita samaa. Lisäksi kumit olisivat varmasti menneet puhki sorateillä ja metsien montuissa, ellen olisi vaihdattanut jo ostovaiheessa hiukan leveämmät, pienellä kuviolla olevat pistosuojatut renkaat.
image
Tampereelta tulin seuraavana päivänä junalla kotiin. Pyörän kuljettaminen junassa on edullista tai ilmaista, riippuen junan tyypistä. Jos aikaa on rajoitetusti, voi junalla mennä Suomessa pitkällekin, ajaa päivän pari joko kotiin tai toiseen kaupunkiin, josta junalla taas kotiin. Pyörä-juna yhdistelmä oikein toimiva tapa retkeillä.

Reitti: Järvenpää – Jokela – Hyvinkää – Riihimäki – Hämeenlinna – Iittala – Valkeakoski – Pirkkala – Tampere (167 km)