Tämän vuoden pyöräretki alkoi hiukan hassusti. Pyörä ei tullutkaan matkatavaroiden mukana vaan oli unohtunut turvatarkastukseen eiliseltä lennolta. Helsinki-Vantaalta minulle soitti tänään puolelta päivin hiukan takakireältä kuulostava virkailijaneitonen ja kertoi, että pyörä ei kerkeä seuraavaankaan koneeseen. –Seuraavaan lentoon on vielä 5 tuntia? Teillä on vissiinsä siellä oikein sähäkät ammattilaiset töissä? Noh, Voisitko laittaa minulle kuitenkin tiedon saanko pyörän vai en tänään? – Sen voin kyllä luvata.
Mitään luvattua viestiä saati pyörää ei tietenkään tullut tänään. Sain Norwegianilta omituisen viestin jossa kerrottiin, että pyörä on löytynyt. Olenkohan joku kommandomies, kun minulla on ollut suhteellisen selkeä kuva koko ajan missä pyörä on ja myös missä sen pitäisi olla. Viestissä oli myös lennon numero, josta päättelin että se ehkä saattaa tulla huomenna aamulla. Jos siis löytää tiensä koneeseen. Ilmassa on vielä vahva ehkä.
Koska asioita sattuu ja kaikki ongelmani ovat loppujen lopuksi ensimmäisen maailman ongelmia, pohdiskelin, että asiat voi tarpeen tullen ratkaista luovalla tavalla. Koska olen Englannissa, katsoin heti alkuun olisiko lähiseudulla kivoja Triumph-moottoripyöriä myytävänä. Jaguarinkin toki täältä saisi halvalla, mutta kun ratti on väärällä puolella niin ehkä semmoisen voisi vuokrata. Päätin, että jos pyörä ei ilmesty lähipäivinä, vaihdan kulkuneuvon joko Jaguaariin tai Triumphiin.
Yksi homma meni kuitenkin putkeen. Sain yläluokalle tarkoitetun hotellihuoneen päivitettynä normaalin hinnalla. Siihen kuuluu Executive lounge-palvelut eli ilmaiset drinkit. Gin and Tonic. Kyllä tämä tästä. Working class hero is something to be.
