logo

Dos cervezas frias, por favor

Huelvan hotellilla katselin aamun säätiedotusta. Päivälle oli luvassa mielenkiintoisia lämpötiloja näin pohjanmiehen näkökulmasta. 40 asteen ennustus aiheutti sen, että kiirehdin liikkeellelähtöä. Ennen kuin aurinko nousee taivaan katolle, paahde on maltillisempaa.

Reitin maastoprofiili oli tänään onneksi myös hyvin maltillinen. Lisäksi sumumainen pilvimassa suodatti alkumatkasta auringonsäteitä. Pääasiassa ajoin pitkin auringonkukkapeltojen keskellä kulkevia A-teitä. Ainakin vihreät A-tiet ovat Andalusian itsehallintoalueen isompia teitä, joita saa ajaa ja on helppo polkea. Liikennettä tosin oli ajoittain jonkin verran.

Välillä tie kulki läpi pienempien kaupunkien, joista jotkut oli kivasti linnoitettu. Itse ajattelin, että linnoitustöiden perinteinen osaaminen on tarpeellista seudulla, jolla piikkilangoin aidattuja oliivilehtoja vartioivat berhandilaisen ja suden sekoituksilta näyttävät koirajoukot. Erityisesti arvostin kun aidat olivat vielä pystyssä senkin jälkeen kun koirat olivat juosseet perässä 300 metriä. Eivät olleet mitenkään rennonoloisia andalusialaisia koiria muuten.

Sen sijaan perinteinen Veterano-härkä näytti auringonkukkien keskellä myöhäishipiltä. Iltapäivän aurinko alkoi polttaa pilvimassat tieltään ja ilman lämpötila nousi merkittävästi.

Ennen saapumistani Sevillaan yksi muutaman kilometrin pituinen jyrkempi nousu näytti syyn miksi etelänmaiden ympäriajokilpailujen nousuosuudet voittaa yleensä 50-kiloiseksi kuivunut, sopivasti ennakkohuumattu kaveri. Aika tuntui pysähtyvän ja tuuli puhalsi kasvoille hiustenkuivaajasta. Join litran vettä kahden kilometrin aikana. Pysähdyin myös muutaman kerran. Joku muu oli pysähtynyt samaan nousuun lopullisesti.

Viimeiset kilometrit kulkivat lopulta kuitenkin suhteellisen rennosti. Saavuin hotellille vähän aikaisemmin kuin olin ajatellut. Kirjauduin sisään ja menin hissillä huoneeseeni kymmenenteen kerrokseen. Asetin ilmastointilaitteen lukemaksi 18 astetta ja menin suihkuun. Pukeuduin ja kipaisin janoissani viereiseen kahvilaan: ”Una Cerveza fria, por favor”. Juon jo toista tätä kirjoittaessani.

Reitti: Huelva – Sevilla 91 km