logo

Aljezur valloitettu

Sinesin kaupungista jäi mieleen valtameri ja hyvä ruoka. Söin illalliseksi meriahventa, perunoita ja salaattia ravintola Restinguinhassa, jota hotellin portieeri suositteli minulle. Hauskana yksityiskohtana ravintolassa tarjoilija pyysi minut valitsemaan itse haluamani kalan ja sen leikkaustavan. Kalat olivat esillä runsaalla kalatiskiltä. Jouduin vähän arvailemaan lajeja, mutta ”garoupa” näytti hyvältä. Illallisen aikana katselin Atlantin auringonlaskua 150 metrin korkeudelta samalla siemaillen vinho verdeä. Ei ollenkaan huono meininki tähän kohtaa matkaa.

Seuraavana päivänä vietin lepopäivää. Matkan aikana olen onnistunut hankkimaan melko huvittavat rusketusrajat. En kuitenkaan ehtinyt paikalliselle rannalle korjaamaan tilannetta, vaan tein lepopäivänä työhommia hotellin kirjastossa. Oikeastaan kyseessä oli lukusali, sillä hotelli on lääkärijärjestön omistama. Sain työskennellä siellä varsin rauhassa. Satunnainen työnteko on muuten hyvä ratkaisu kaikenlaisiin yksin matkustamiseen liittyviin eksistentiaalisiin ongelmiin, sillä saatuani hommat pulkkaan oli taas mukava löhöillä huoneessa ja suunnitella seuraavan päivän reittiä.

Aamulla lähdin ajoissa liikkeelle, koska tiesin, että sää tulisi olemaan lämmin. Alkumatka kulki tasaisissa merkeissä. Tielinjat olivat kuin elokuvasta Paris, Texas. Niitä oli mukava ajaa helppouden vuoksi.

Olen muuten selkeästi tullut etelään. Algarven alueella ensimmäiset sadot pelloilta ovat paketissa ja vihreys vaihtunut auringon paahteen tuomaan viljankeltaiseen.

Viimeisellä kolmanneksella reitillä oli muutamia nousuja, joista yksi vähän pidempi. Auringon ollessa suoraa pään yläpuolella pedaalien veivaamisesta tuli hikistä hommaa. Nousua ei kuitenkaan kestänyt liian pitkään. Pian horisontissa näkyi Aljezurin linna, jonka historia ulottuu aina aikaan ennen roomalaisten tekemää Lusitanian valloitusta. Roomalaisten jälkeen paikkaa hallitsivat visigootit, sitten maurit, sitten Portugalin kristityt kuninkaat ja ennen tätä päivää Portugalin valtio Instituto Gestão do Patrimonio Arquitectónico e Arqueológicon toimesta, niin kuin tangossa vielä ennen saapumistani olleesta lipusta voi todeta.

Reitti: Sines-Aljezur 89 km